Menestystarinoita

Satu


Satu Cozens:

Marin  koulutus  (ja  löylytys)  sai  minut  ymmärtämään,  miten  suuri   vaikutus  omalla  asenteellani  ja  ajattelutavallani  on  yritykseni   toimintaan. ”Pessimisti  ei  pety”  ‐filosofia  sai  antaa  tilaa   avarammille  ajatuksille,  ja ullakon  tuuletuksen  myötä  lähtivät   kasvuun  myös  asiakkaiden  määrä että pankkitilin  saldo.  Ehkä   tärkeintä  kuitenkin  on  asennemuutoksen  vaikutus omaan   jaksamiseeni.  Kun  tekee  sitä,  mistä  oikeasti  nauttii,  on  vaikea olla   innostumatta  omasta  työstään.

Satu  Cozens 
kuvittaja, muotoilija
Kummakko‐Design

www.kummakko.net






Petri Huitti:Petri

Aloittaessani Yrittäjän Menestystarina -valmennusta olin juuri aloitteleva yrittäjä ja melkoisen hukassa, täytyy myöntää. Yrittäjän Menestystarinan aikana ja avulla sain vahvaa käytännön ja henkistä tukea Marilta ja kanssayrittäjiltä. Se auttoi saavuttamaan pieniä ja suurempia onnistumisia ja pääsemään ohi paniikkipisteiden. Henkisen puolen valmentaminen jäi erityisesti mieleen, yllättävän moni asia on kiinni pääkopasta eikä siihen tule insinöörinä oikein paneuduttua. Tietoa ja neuvoja tuli jopa niin paljon etten edes ehtinyt kaikkea suodattamaan ja pistämään käytäntöön kurssin aikana, joten opit auttavat vielä pitkään kurssin päätyttyäkin. Nyt vuoden päästä olen yrittäjyyden osalta melko eri tilanteessa kuin vuosi sitten, tullut opittua ja kokeiltua valtavasti uusia asioita vuoden aikana. En voi kun suositella Marin valmennusta jos haet käytännönläheistä ja perinteisistä yrittäjäkursseista melko tavalla positiivisesti poikkeavaa settiä!

Petri Huitti, Gol Logistics Oy,
logistiikan asiantuntija
www.gollogistics.fi




Päivi Lähde:Päivi

Tapasin Marin eräässä sosiaalisen mediaan liittyvässä koulutuksessa ja workshopissa ja tilasin hänelle netin kautta 20 min puhelinkonsultaation.
Henkilökohtaisen perheeseeni liittyvän tragedian uuvuttamasta, sohvan nurkassa surevasta olotiloista,  Mari sai yllytettyä minut Yrittäjän Menestystarina I koulutukseen mukaan. Olin pitkään unelmoinut omasta kalastusmatkailuyrityksestä, mutta jo yli 50-vuotiaana sekä 11- vuotiaan tyttären yksinhuoltajana, ajatus  yrittäjyydestä tuntui mahdottomalta yhtälöltä. Koulutuksen aikana tapahtuneet muutokset, ihmisenä kasvu, taloudellinen menestys, unohtamatta kurssin kollegoiden luottamuksellista sparrauksen tuomaa lisäarvoa elämääni, perustin Kuikan Kujeet nimisen yritykseni.

Malttamattomana odotan Marin vuoden kestävän jatkokoulutuksen alkamista , voin vain hiukan aavistella, 
mitä tästä vielä seuraa...

Päivi Lähde
Kuikan Kujeet
www.kuikankujeet.fi




Marja

Marja Jokela:

YM-koulutus on tuonut yritystoimintaani runsauden mallin. Suurin muutos on tapahtunut yrittäjän itsensä ajattelumaailman muuttumisena. Aiemmin toiminta oli "piipertämistä", koulutuksen myötä toiminta on laajentunut niin ajatuksen - kuin käytännönkin tasolla. Koulutuksessa mukana olleiden yrittäjien verkoston myötä on syntynyt runsaasti yhteistyötä, jonka uskon jatkuvan tulevaisuudessakin. Koulutuksessa oppii myös hyödyntämään tehokkaasti uusinta käytettävissä olevaa viestintäteknologiaa. Suosittelen koulutusta yrittäjille, jotka haluavat kasvaa niin ihmisenä kuin yrityksenäkin.
 
Marja Jokela
Dagaz Ky
www.luonnollisesti.com







Kaija Heittola:Kaija

Marin Yrittäjän Menestystarina on ollut yritykseni kätilö. Oma unelmani elämäntehtäväni toteuttamisesta ei varmastikaan olisi toteutunut ilman Maria ja Yrittäjän Menestystarinaa. Marin kurssi piti innostusta ja kipinää yllä koko vaiheikkaan yrityssuunnitteluni ajan ja nyt olen ihan oikeasti aloittamassa sellaista, mitä olen aina haaveillut. Marin oma innostus on tarttuvaa ja ainutlaatuista. Kiitos Mari!

Henkilöstövalmennus Kaija Heittola

www.kaijaheittola.fi